torstai 24. lokakuuta 2019

Primo mese

Viimeviikonloppu livahti vähän varkain käsistä, enkä joutanut kirjoittamaan lainkaan päivitystä, vaikka olen yrittänyt pitää edes yhden postauksen viikkotahtia yllä.

tiistai 15. lokakuuta 2019

In ufficio

Noniin! Tänään sataa vettä ja odotettavissa on hiljainen päivä, joten kirjoittelen tässä työpäivän aikana vähän tätä puolta elämästä täällä.

lauantai 5. lokakuuta 2019

Alba

Noniin! Nyt on sitten ensimmäinen harjoitteluviikkokin livahtanut ohi niin, etten ole jaksanut edes kotona konetta avata. Tästä ensimmäisestä Alban päivityksestä tulee kyllä pitkä, kun on monena päivänä tapahtunut kaikkea uutta.

keskiviikko 25. syyskuuta 2019

Padova finalmente!

Mä yritän tässä nyt kirjottaa pikkupätkän matkustamisesta, mutta käytössä on puhelin niin voi olla että joudun korjailemaan myöhemmin.

torstai 19. syyskuuta 2019

tiistai 27. elokuuta 2019

Ystävyyssuhteita

Tuntuu tosi paljon helpommalta lähteä tuntemattomaan seikkailuun, kun tietää, että vastassa on pari henkilöä, jotka ovat minulle ennestään tuttuja, vaikka kaupunki on aivan täysin vieras.