Näytetään tekstit, joissa on tunniste ystävyyssuhteita. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ystävyyssuhteita. Näytä kaikki tekstit

perjantai 13. joulukuuta 2019

perjantai 22. marraskuuta 2019

torstai 24. lokakuuta 2019

Primo mese

Viimeviikonloppu livahti vähän varkain käsistä, enkä joutanut kirjoittamaan lainkaan päivitystä, vaikka olen yrittänyt pitää edes yhden postauksen viikkotahtia yllä.

lauantai 5. lokakuuta 2019

Alba

Noniin! Nyt on sitten ensimmäinen harjoitteluviikkokin livahtanut ohi niin, etten ole jaksanut edes kotona konetta avata. Tästä ensimmäisestä Alban päivityksestä tulee kyllä pitkä, kun on monena päivänä tapahtunut kaikkea uutta.

tiistai 27. elokuuta 2019

Ystävyyssuhteita

Tuntuu tosi paljon helpommalta lähteä tuntemattomaan seikkailuun, kun tietää, että vastassa on pari henkilöä, jotka ovat minulle ennestään tuttuja, vaikka kaupunki on aivan täysin vieras.